English Finnish
Julkaistu: 2017-09-14 10:15:17 CEST
Metsä Board Oyj
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Metsä Board Oyj suunnittelee joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua ja julkistaa 2019 erääntyvien joukkovelkakirjojen vapaaehtoisen takaisinosto-tarjouksen

Metsä Board Oyj Pörssitiedote 14.9.2017 klo 11.15

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Metsä Board Oyj (”Yhtiö”) suunnittelee laskevansa liikkeeseen uuden euromääräisen ja kiinteäkorkoisen joukkovelkakirjalainan (”Uudet velkakirjat”). Liikkeeseenlaskun odotetaan toteutuvan lähitulevaisuudessa markkinatilanteen niin salliessa. Liikkeeseenlaskun tavoiteltu koko on vähintään 200 miljoonaa euroa.

Yhtiö tekee samanaikaisesti käteistarjouksen 13.3.2019 erääntyvien 225 miljoonan euron 4,00 % joukkovelkakirjalainojen (ISIN: FI4000085550) (”2019 velkakirjat”) ennenaikaisesta takaisinostosta 14.9.2017 päivätyssä tarjousmuistiossa esitettyjen ehtojen mukaisesti (”Takaisinostotarjous”). Takaisinostotarjouksen mukaisesti Yhtiö tarjoutuu ostamaan kaikki 2019 velkakirjat pidättäen kuitenkin oikeuden harkintansa mukaan olla hankkimatta yhtään 2019 velkakirjaa.

Takaisinostotarjouksen hyväksymisen edellytyksenä on, rajoituksetta, Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun hinnoittelu. 2019 velkakirjojen takaisinostohinta kutakin nimellisarvoltaan 1 000,00 euron suuruista 2019 velkakirjaa kohden määritetään Takaisinostotarjouksen mukaisesti kiinteän -0,25 % tuoton perusteella1. Kaikille pätevästi tarjotuille, toimitetuille ja ostettavaksi hyväksytyille 2019 velkakirjoille maksetaan kertyneet ja maksamattomat korot.

Tarjousaika päättyy 25.9.2017 klo 16:00 Suomen aikaa (EEST). Takaisinostotarjouksen lopullinen tulos julkistetaan arviolta 26.9.2017. Takaisinostotarjouksen selvityspäivä on ehdollinen Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun toteuttamiselle ja selvitykselle. Uusien velkakirjojen selvityspäivän odotetaan olevan arviolta 29.9.2017, kuitenkin viimeistään 6.10.2017.

Järjestelyillä Yhtiö varautuu tulevaisuudessa erääntyvien lainojen takaisinmaksamiseen sekä yleisiin rahoitustarpeisiin.

Danske Bank A/S ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) toimivat Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankkeina ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori tarjouksentekijän asiamiehenä. Lisätietoja Takaisinostotarjouksesta on saatavilla Takaisinostotarjouksen järjestäjäpankeilta.

Danske Bank A/S ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) toimivat Uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä.

Takaisinostotarjouksen järjestäjät:

Danske Bank A/S, +45 45 14 67 24, liabilitymanagement@danskebank.dk

Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ), +46 8 506 230 27, LiabilityManagement@seb.se

Tarjouksentekijän asiamies:

Skandinaviska Enskda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori
 

1 Esimerkiksi, takaisinostohinta 2019 velkakirjoille Takaisinostotarjouksen mukaisesti selvityspäivän ollessa 29.9.2017 olisi 106,191 prosenttia. Mikäli selvityspäivä muuttuu, takaisinostohinta lasketaan Takaisinostotarjouksen mukaisesti.

 

Lisätietoja: 

Jussi Noponen, talousjohtaja, puh. +358 10 465 4913

Katri Sundström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 400 976 333

 

METSÄ BOARD OYJ

HUOMAUTUS


Tämä tiedote tulee lukea yhdessä tarjousmuistion kanssa. Tämä tiedote ja tarjousmuistio sisältävät tärkeää tietoa, joka tulee lukea huolellisesti ennen tarjoukseen liittyvän päätöksen tekemistä. Mikäli 2019 velkakirjojen haltija on epävarma tämän tiedotteen tai tarjousmuistion sisällöstä tai toimista joihin sen tulisi ryhtyä, 2019 velkakirjojen haltijaa suositellaan itse hankkimaan taloudellista ja oikeudellista neuvontaa, mukaan lukien neuvontaa mahdollisista veroseuraamuksista, meklariltaan, pankin yhteyshenkilöltään, asianajajaltaan, kirjanpitäjältään tai muulta riippumattomalta taloudelliselta, vero- tai oikeudelliselta neuvojaltaan. Luonnollisen henkilön tai yhtiön, jonka 2019 velkakirjoja hallinnoi ja hoitaa meklari, välittäjä, pankki, säilytysyhteisö, asiamies (trust) tai muu asiamies, on otettava yhteyttä kyseiseen tahoon, jos tämä luonnollinen henkilö tai yhtiö haluaa tarjota 2019 velkakirjojaan tarjouksen mukaisesti. Yhtiö, järjestäjäpankit tai tarjouksentekijän asiamies eivät anna mitään suositusta siitä, pitäisikö 2019 velkakirjan haltijoiden tarjota 2019 velkakirjoja tarjouksen mukaisesti.

Tärkeitä tietoja

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olo-suhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Uusia velkakirjoja, eikä Uusia velkakirjoja myydä maissa, joissa Uusien velkakirjojen tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Uusia velkakirjoja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, ("Yhdysvaltain arvopaperilaki") tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tämä tiedote ei ole tarjous Uusista velkakirjoista yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Uusiin velkakirjoihin liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) ja (iv) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Lisäksi tämä tiedote on kaikissa tapauksissa tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka ovat "kokeneita sijoittajia" esitedirektiivin (2003/71/EC, muutoksineen) tarkoittamalla tavalla. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.